Istun tällä hetkellä mieheni työhuoneessa ja kirjoitan tätä postausta. Kotini on puhdas ja hiljainen. Mies on töissä ja isot pojat koulussa. 

Täytin lempikuppini vaniljakahvilla, kasvoillani on kosteuttava kasvonaamio ja vauva on kantorepussa päikkäreillä. 

Elämä on siis aika jees.

Elämä on silti aika jees.

Vastasyntyneiden äidit miten voitte?

Mulla kaikista pahin varmaan on se, että unet jää usein hieman alle 4 tunnin, mistä typerä rannekelloni jaksaa koko ajan muistutella.

Quality of sleep; LOW. 

Time to prioritize sleep!

Jepjep.

Kyllä me vauvasta hyvä nukkuja saadaan, viimeistään eskariin mennessä.

Vauvasta puheenollen. Poikani on 1kk, eli kokonainen kuukausi on mennyt synnytyksestä😍 

Voisin puhua vaikka mistä tällä hetkellä, vauvasta, omasta voinnista, perheenmuutoksen vaikutuksesta arkeen ym, mutta aloitetaan mielummin aivan alusta.

Eli täältä tulee synnytyskertomus.

Huhtikuinen arki-ilta ja kello lyö neljä. Olen juuri tekemässä päivällistä kun tunnen terävää kipua alavatsalla, kipu tulee supistuksen yhteydessä.

Olen jo yli viikon tuntenut säännöllisiä kivuttomia supistuksia, mutta ne olivat lopahtaneet joka kerta nukkumaan mennessä. Yötä kohti kumminkin supistukset olivat jo sellaisia, etten pystynyt enää istumaan niiden aikana, eikä nukkumisesta ei tietenkään tullut mitään. 3 yöllä supistukset tulivat jo 5-10 minuutin välein. 

Nousin sängystä, laitoin synnytyslistani soimaan ja käppäilin lämpimään suihkuun, missä olinkin tovin. Tavoitteeni oli pärjätä kotona kivun kanssa siihen asti, että saisin herättää poikani kouluun ja selvisinkin suihkun avulla hyvin 7 aamuun asti. 

Tällöin läppäsin tenssin selkääni mieheni avustuksella ja aloimme herättämään poikia kouluun. Supistukset tulivat nyt 3-5 minuutin välein ja päätin soittaa synnärille tässä vaiheessa. Sieltä suositeltiin lähtemään tulemaan ja olinkin heidän kanssa samaa mieltä, sillä automatka sairaalaan kestää meiltä 30 min ja pelkkä ajatus autossa istumisesta tuotti ahdistusta.

Saavuimme sairaalaan hieman ennen 9 ja pääsimme heti synnytysaliin, olin vasta 3 senttiä auki, mutta supistuskipu tuntui yltyvän entisestään. 

Tunsin pärjääväni tenssillä, mutta juteltuani kätilöiden ja mieheni kanssa suostuin kokeilemaan ilokaasua. Tämä oli ehkä virhe, sillä se sai koko huoneen pyörimään ja pakotti minut aina hetkeksi makuuasentoon, missä supistusten välin pituus piteni 10 minuuttiin. 

Hetken kuluttua sisätutkimuksessa selvisi, etten ollut edennyt kuin 5 cm asti ja progressi lopahtikin siihen pariksi tunniksi. Kalvoni puhkaistiin 13lta päivällä nopeuttaakseen asioita ja se luonnollisesti pahensi kipua.

Nyt pystyin kivuissani vain makoilemaan mahdollisimman lähellä ilokaasunaamaria ja kun kuulin, etten ollut edennyt paljon mitään, pyysin epiduraalia.

Yöunet jäivät mulla olemattomiksi ja olinkin niin väsynyt, että ainoa asia mikä pyöri mielessä oli epiduraali ja mahdolliset päikkärit ennen ponnistusvaihetta.

Epiduraali on nopeuttanut tilannetta edellisissä synnytyksissä ja niin kävi tässäkin. Epiduraalin ansiosta sain nukuttua 1 tunnin päikkärit ja sitten olikin jo menoa. 5 cm hypättiin 10 cm hetkessä ja vauva ilmoitti tulostaan.

Sainkin tällä kertaa ihanan kivuttoman 10 minuutin kestoisen ponnistusvaiheen ja olen iloinen, että päädyin pyytämään epiduraalin ajoissa. Vauveli syntyi maailmaan klo 16 ja pääsi heti rinnalle. Painoa hänellä oli 3055g ja pituutta 51 cm.